Uuden vuoden alkajaisiksi pidetään Helsingissä seuraava Raising parents -kirjaa käsittelevä lukupiiri torstaina 19.1.2017 klo 17-19 Marja Liikasen Puheenpesässä Helsingin Haagassa. Ilmoittautumiset maanantai-iltaan 16.1.2017 mennessä marja.liikanen(at)puheenpesa.fi, uudet tulijat saavat osoitetiedot ilmoittautumisen yhteydessä. Lukupiirissä pohditaan kirjan lukua 5, pohdinnassa vahvasti mukana omat asiakastyön kokemukset erilaisista perheistä. Mukaan mahtuu vielä mainiosti, uusille tulijoille suositellaan kirjan lukujen 1-5 lukemista. Lämpimästi tervetuloa!
Lahdessa alkaa Raising Parents -lukupiiri 9.2. klo 17.00 alkaen osoitteessa Rauhankatu 11A, ilmoittautumiset info@dialputu.com. Aloitamme tutustumalla lukuihin 1-2, mukaan voi tulla kuulolle, vaikka ei olisi ehtinyt kirjaa hankkiakaan.
Syksyllä 2016 yhdistyksemme sai kunnian jo toisen kerran järjestää Care Index -koulutuksen, jossa fokus on lapsen kehityksen relationaalisuudessa, siinä että hänen kasvunsa tapahtuu niin merkityksellisesti vuorovaikutuksessa kiintymyssuhdeobjektin eli ensisijaisen hoivaajansa kanssa. Hoivaajan läsnäolon ja sensitiivisyyden tai sensitiivisyyden puutteen määrä ja laatu vaikuttavat lapsen kehitykseen enemmän kuin ehkä diagnoosiperustaiselta näkökannalta voisi uskoakaan. Tämä on samalla myös terapiatyön ja kuntoutuksen mahdollisuus: vaikuttamalla lapsen ja vanhemman vuorovaikutukseen voimme vaikuttaa lapsen kehitykseen hyvin merkittävällä tavalla. -Oppi vuorovaikutusta tukevista toimintatavoista toki on olennaista myös terapiassa tapahtuvassa kahdenkeskisessä asiakastyössä.
On mahdollista, että saamme kokoon vielä yhden koulutuskokonaisuuden vuonna 2017. Alustavasta kiinnostuksesta osallistumiseen voi ilmoittaa jo nyt yhdistyksen sähköpostiin info@dialputu.com, se auttaa hallitusta koulutussuunnittelussa. Mahdollisen uuden koulutuksen päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin ilmoittautumisohjeiden kanssa.
Kuvassa yhdistyksemme varapuheenjohtaja Marja Liikanen kiittää kukkasin kouluttajaamme sosiaalipsykologian ja psykologian emerita professori, kasvatuspsykologian dosentti, psykologi ja psykologian tohtori Airi Hautamäkeä.
Kuvassa kurssikommenttaattorimme, kliinisen vauvaperhetyön asiantuntija psykoterapeutti, psykologi, työnohjaaja Sinikka Maliniemi sekä professori Airi Hautamäki. Aktiivisilla kurssilaisilla oli suuri ilo seurata Airin opetusta sekä osallistua Airin ja Sinikan luotsaamaan mielenkiintoiseen keskusteluun!
Care Index- koulutuksen follow up -päivä pidetään Helsingissä 2.2.2017 klo 10-17. Syksyn 2016 kurssilaiset ovat etusijalla, mutta mahdollisesti mukaan mahtuu edellisen vuoden osallistujiakin. Ilmoittautumiset ja tiedustelut marja.liikanen(at)puheenpesa.fi tai info(at)dialputu.com.